Loppu verokikkailulle parilla yksinkertaisella lakimuutoksella

Yleensä kun puhutaan veroparatiisiyhtiöstä niistä puhutaan kuin ne olisi jotain pakollista pahaa, jotain minkä kanssa on vain pakko elää. Näin ei kuitenkaan ole. Suomi voisi halutessaan pienillä omilla päätöksillään käytännössä estää tuottojen siirtämisen halvemman verotuksen maihin. Tämä ei vaatisi kansainvälisiä sopimuksia tai sitä, että kaikki maailmaan maat lähtisivät tähän mukaan. Se olisi tehtävissä varsin pienillä muutoksilla verolainsäädäntöön; yhtiöitä estetään verotuksellisesti myymästä tuotteitaan ja antamasta lainoja itse itselleen.

Kansainvälinen verokikkailu pyörii käytännössä kahden mallin välillä: siirtohinnoittelu ja konsernilainat. Siirtohinnoittelu voidaan lisäksi jakaa kahteen pääluokkaan: tuotteiden siirtohinnoittelu ja lisenssimaksut. Tämän lisäksi voidaan esimerkiksi laskuttaa olemattomia konsultaatiotunteja, mutta tämä menee jo selkeämmin petoksen alle. Näiden kaikkien toimien tarkoituksena on siirtää varat korkeasti verotetusta maasta matalasti verotettuun maahan kuten Luxemburgiin, Irlantiin tai vaikkapa kuuluisille Caymansaarille. Jos osingot kotiutetaan näistä maista Suomeen ovat ne ihan normaalia pääomatuloa Suomessa. OECD:n määritelmän mukaan oikeita veroparatiiseja ovat ainoastaan valtiot jotka eivät paljasta Suomen verottajalle pyydettäessä osinkoja, jotka verovelvolliset ovat ”unohtaneet” ilmoittaa.

Esimerkiksi siirttohinnoittelussa yhdysvaltalainen yhtiö myy lisenssejä ohjelmistoonsa Irlantilaiselle tytäryhtiölleen edullisesti, joka edelleen myy ne EU:n sisällä maayhtiöille kalliimmalla. Maayhtiö myy lisenssin sitten paikallisille kuluttajille tai yhteisölle. Kaikki yhtiöt ovat osa samaa konsernia eli tosiasiallisesti samojen omistajien hallussa. Seurauksena on se, että voitot kertyvät Irlantiin, jossa niistä maksetaan 12,5 % yhteisövero kun taas Suomen maayhtiön tulos +/- nolla. Jos suomalainen maayhtiö olisi tehnyt voittoa olisi se joutunut maksamaan yhteisöveroa 20%. Jos yhdysvaltalainen yhtiö olisi myynyt lisenssit kalliilla Irlantilaiselle yhtiölle olisivat voitot taas siirtyneet Yhdysvaltoihin, jossa niistä joutuisi maksamaan 35% yhteisöveron.

Toinen yleinen käytetty temppu on konsernilaina. Käyttäen samaa esimerkkitapausta kuin siirtohinnoittelussa niin tällöin irlantilainen yhtiö lainaa suomen maayhtiölle merkittävän summan rahaa ja tälle lainalle määritetään poikkeuksellisen korkea korko kuten esimerkiksi 10%. Maksamalla tätä korkoa suomen maayhtiö imetään kuiviin niin, että voittoa ei taaskaan jää Suomeen verotettavaksi vaan korkotulot kertyvät Irlantiin, josta yhtiö maksaa niistä taas sen 12,5% yhteisöveroa.

Kansainvälisten suositusten mukaan konsernilainoissa ja tytäryhtiöiden välisissä kaupoissa pitää noudattaa markkinaperustetta. Tämä tarkoittaa, että tuotteet pitää myydä omille yhtiöille samaan hintaan kuin vapailla markkinoilla. Totuus on kuitenkin se, että markkinahinnan määrittäminen on hyvin tulkinnanvaraista. Onko esimerkiksi 10% korko lainasta hyväksyttävä korvaus riskistä, jos määyhtiö ei ole nimellisesti tehnyt voittoa viiteen edelliseen vuoteen? Entä mikä on ohjelmistolisenssin markkinahinta kun sen ulosmyyntihinta voi vaihdella monikymmenkertaisesti riippuen siitä kenelle se myydään ja millaisena kokonaisuutena?

Totuus on, että tämä järjestely ei toimi sen tulkinnanvaraisuuden takia. Entäs sitten se esittämäni ratkaisu? Muutetaan Suomen verolainsäädäntöä siten, että konsernia ja sen tytäryhtiötä aletaan tulkitsemaan kokonaisuutena eikä erillisinä yhtiöinä. Tällöin koko kysymys helpottuu koska voidaan kysyä, että voiko yhtiö antaa lainaa itse itselleen? Ei voi koska siinä ei olisi mitään järkeä. Verotuksellisesti yhtiö ei voisi enää lainata rahaa itse itselleen vaan maayhtiöön itse itselle annettu laina laskettaisiin pääomasijoitukseksi, jonka korot eivät ole verovähennyskelpoisia. Mikäli maayhtiö tarvitsisi oikeasti lyhytaikaista pääomaa täytyisi sen hakea se oikeasti markkinoilta, vaikka sitten konsernin takaamana.

Voisiko yhtiö myydä valmistamiaan tuotteita itse itselleen? Ei voisi, koska siinäkään ei olisi mitään järkeä. Suomen maayhtiön myymä lisenssi pitäisi siis kirjata Suomessa tuloksi, mutta sen hankintahintaa emoyhtiöltä ei voisi vähentää verotuksessa, koska yhtiö ei voi ostaa itse itseltään. Tämän seurauksena Suomeen kirjautuva myynti olisi varsin kannattavaa varsinkin kun käytännössä ei olisi mitään verotuksessa hyväksyttäviä investointeja. Yhdysvaltalaiselle emoyhtiölle voitot siirtyisivät aikanaan suomalaisen maayhtiön osinkojen kautta, jolloin koko konsernin tilinpäätökseen ne kirjautuisivat niin kuin pitääkin.

Nämä pienet muutokset lainsäädännössä murtaisivat käytännössä kaikki nykyiset käytössä olevat verosuunnittelumenetelmät. Nämä lakimuutokset olisi myös mahdollista tehdä täysin yksipuolisesti Suomessa.

Advertisements

One thought on “Loppu verokikkailulle parilla yksinkertaisella lakimuutoksella

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s